Itse olen pitänyt sitä tärkeänä, että olen käynyt läpi oman terapian, ennen kuin olen toiminut terapeuttina. Haluan jakaa tässä seuraavaksi hieman omia ajatuksiani ja kokemuksiani terapiasta asiakkaana olon näkökulmasta.  Kävin joitain vuosia sitten läpi kolmevuotisen psykoterapian. Minulla oli pitempiaikaisia asioita, joita oli tarve käsitellä, mutta taka-ajatuksena oli myös se, että psykoterapiasta olisi minulle myöhemmin hyötyä myös itse terapeuttina toimiessani, sillä haave terapeutin työstä siinsi jo horisontissani. Psykoterapian jälkeen pidin puolentoista vuoden taukoa ja hankkiuduin sen jälkeen lyhytterapiaan, jossa kävin vuoden. Omat terapiakokemukseni alleviivasivat sopivan terapeutin löytämisen tärkeyttä. 

Psykoterapeuttini oli varmasti pätevä, mutta koko kolmen vuoden ajan kun kävin hänellä, minua kalvoi tunne siitä, että hän ei täysin ymmärtänyt minua, ja välillä hän tuntui jopa olevan hieman välinpitämätön haasteideni suhteen. En tiedä, oliko tämä todella hänen kokemuksensa, mutta sellaisena se välittyi minulle. On hyvä huomata tässä kohdin, että vaikeat tunteet terapeuttia kohtaan eivät aina automaattisesti tarkoita, että terapeutissa tai suhteessasi terapeuttiin on jokin vika, vaan ne tuntemukset saattavat olla osa terapiaprosessiasi. Tällaisessa tapauksessa on usein varsin hyödyllistä nostaa näitä kokemuksia rohkeasti esiin terapeutin kanssa. Usein terapeutit kykenevät myös hyödyntämään näitä terapiassasi.

Valitettavasti oma kokemukseni oli se, että terapeuttini ei osannut hyödyntää näitä tunteitani ja se varmasti osaltaan vaikutti siihen, että koin terapiani edistyksen olleen varsin pientä.  Nostin esille muutaman kerran toiveitani ja kokemuksiani terapian suhteen, mutta terapeuttini usein totesi niihin, ettei työskentele niin, tai että olen vapaa harkitsemaan muita terapeutteja. Koin tulleeni joka kerta jotenkin torjutuksi ja ohitetuksi.  Jälkikäteen ajateltuna minua harmittaa se, etten ottanut tuosta terapeuttini neuvosta vaarin ja vaihtanut terapeuttia. Tuolloin ajattelin, että jokainen psykoterapeutti on ammattitaitoinen, joten ei ole väliä, miltä minusta tuntuu, koska ei ole kyse terapeutista vaan minun omasta kyvystäni ymmärtää ja tehdä työtä itsessäni.

On toki totta, että terapeutti ei voi tehdä muutostyötä asiakkaan puolesta eikä pakottaa prosessia eteenpäin. Terapeutti tukee asiakkaan itse tekemään työtä, ei tee sitä hänen puolestaan. Mutta kokemus siitä, että terapeuttiin voi luottaa, ja kokea, että hän on empaattinen ja välittää sinusta, ovat kuitenkin äärimmäisen tärkeitä terapian onnistumisen kannalta. Olen myös vahvasti sitä mieltä, että ammattitaitoinen terapeutti pystyy ottamaan vastaan asiakkaan tunteita liittyen hänen omaan työskentelyynsä ja vuorovaikutukseensa ja osaa hyödyntää näitä terapeuttisesti asiakkaan hyväksi. Tämä on toiminut itselle ainakin silmiä avaavasti siinä, että pyrin itse terapeuttina olemaan äärimmäisen avoin asiakkaan tunteille ja myös usein sanoitan asiakkailleni sitä, että on tärkeää, että he voivat ilmaista negatiivisiakin tunteita minua tai työskentelyäni kohtaan. Näistä asioista voidaan sitten keskustella yhdessä ja selvittää, että miten parhaiten voisimme toimia, jotta asiakas saa kokemuksen, että häntä kuullaan ja hänestä välitetään. Itse ainakin koen aidosti välittäväni asiakkaistani, vaikka palkkaa tästä saankin,  ja toivon sen myös välittyvän heille. 

Kun menin parin vuoden jälkeen uudestaan eri terapeutille, ero oli huomattava. Tein vuodessa aivan valtavaa edistystä ja jokainen terapiasessio tuntui oivallusten ja edistysten sinfonialta. Koin terapeuttini olevan lämmin ja empaattinen, sekä arvostavan minua ja olevan kiinnostunut minusta, mikä vaikutti siihen, että pystyin olemaan hänen edessään haavoittuva, joka auttoi pääsemään käsiksi niihin tunteisiin ja prosesseihin, mitkä olivat olennaisia. Vaikka terapeuttini ei ollut psykoterapeutti, eikä paperilla yhtä pätevä kuin aiempi terapeuttini, oli hän minulle monta kertaa vaikuttavampi ja hyödyllisempi. Tämä sai itseni katsomaan myös ohi pelkän muodollisen koulutuksen tai kokemuksen ja laajentamaan näkökantaani sen suhteen, että etsisin ennen kaikkea minulle sopivaa vuorovaikutusta terapeutin kanssa.

Kun katson taaksepäin, voin nyt sanoa, että psykoterapiassani tapahtui kyllä myös edistysaskeleita, jotka varmasti osaltaan vaikuttivat ja jatkoivat etenemistään myöhemmin lyhytterapiassani. En ajattele, että psykoterapiani oli missään muotoa hyödytöntä. Mutta en voi olla ajattelematta, että kuinka pitkälle ja syvälle olisin päässyt, jos olisin käynyt kolme vuotta psykoterapiaa sellaisen terapeutin kanssa, jollainen lyhytterapeuttini oli.